Pitkästä aikaa :)
Syksy etenee ja samaten ovat eteen tulossa vuoden kireimmät viikot. Koulut ja päiväkodit ottavat yhteyttä ja yhteistyökuvioiden pitäisi normaaliin tapaan jo pyöriä. Nyt vain on käynyt niin, että koulu on siirtänyt tietokoneet Medialaboratoriosta (=tietokoneluokka) oppimiskeskukseen (=kirjaston tietokonetila asiakkaille) ja tykki & open kone puuttuvat kuvioista. Hommat käynnistyvät vasta kun tekniikka saadaan kuntoon.
Helpotusta: Opettajien opastus 2.0 -maailmaan alkaa meidän kirjastossa vasta ensi keväänä. Syksy ja talvi on aikaa tiedonseulontaan ja sulatteluun. Ja osaavampien kollegoiden "riivaamiseen" :P.
Kurssi-chatteihin olen pyrkinyt mahdollisuuksien mukaan osallistumaan, koska siellä käydään ajankohtaisia keskusteluja. Keskustelun virikkeinä ovat esim. Kirjastolehti ja (tulevana lehtenä) First Monday -verkkolehti. Kirjastot ja internet ja sensuuri ovat mielenkiintoinen yhdistelmä, nyt ja tulevaisuudessa. Minua kiinnostaisi tietää, paljonko kirjastoille kaupatut/kirjastojen käyttämät sisällönsuodattamisohjelmat maksavat.
Olen osallistunut syyskuussa kahteen aika kiinnostavaan koulutukseen, seminaariin sosiaalisesta mediasta ja HelMet-kirjstojen pedagogiseen koulutuspäivään. Käteen jäi: tehdään, eikä pelätä virheiden tekemistä. Kymmenen vuoden kuluttua vimpaimet ovat arkisia työvälineitä, joten aletaan vaan käyttää näitä delejä ja wikejä: jaetaan tietämystämme ja opitaan muilta.
Tein näistä koulutuksista innostuneena/puhtia saaneena kirjastollemme wikiraakileen, jota voimme yhdessä lähteä kehittämään. Tuleeko siitä intrasivu/asiakkaille suunnattu/molempia? Joka tapauksessa, tuota kautta saadaan työkaverit tutustumaan wikin käyttöön.
Flickriin alamme viedä kuvia kirjastostamme ja kaikkeen työhön liittyvästä niin pian kuin aikaa liikenee. Hidasteena tässä on ollut se, että meidän käytössämme oleva kamera ottaa niin isoja kuvia (tiedostokooltaan), että työkoneiden kuvankäsittelyohjelma ei suostu niitä edes avaamaan. Eli ensin pitäisi viedä kuvat Picasaan (sinne lataaminen tuntuu onnistuvan) ja sieltä Flickriin. Hieman hankalaa. Ajattelin nappailla TOTTATARUA -lastenkirjallisuustapahtumasta (12.10.) kuvia ja aloittaa Pointin kuvauran
Näissä merkeissä.
New articles: Collaboration; Rebooting; Post-COVID working
-
[image: blossom laden branches against a blue sky]
The latest issue of *portal: libraries and the academy* (vol 26 no 2)
includes (open access):
- *Adoptin...
2 tuntia sitten
2 kommenttia:
Ihan hyvältä näyttää tuo wikiraakileenne. Tuollahan se jo toimii. Aion itse esitellä huomisessa varjo23kokouksessa omaa wikihköä -laitan linkin näkymään jahka kehtaan. : )
Kiitos kannustavasta kommentista! (vaikka vastaus näin myöhään, olenpa joskus hidas).
Wikimme on ollut käytössä koululaisten tehtävien "tyyssijana".
Katsotaan, miten käyttö muuten jatkuu/muuttuu.
Lähetä kommentti